keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Hyviä tekoja - kampanja
Wild Flyers lunasti eilen Hyviä tekoja kampanjan palkkion.
Kiitos kuuluu kaikille meitä äänestäneille!
Palkkio käytetään EM-matkan kuluihin.
tiistai 24. kesäkuuta 2014
Valmiina EM-kilpailuihin
Joukkue matkaa Saksaan Bonniin hyvissä ajoin tällä viikolla. Kilpailut käydään viikonloppuna ja meidän kisapäivä on lauantaina.
Tänään on lehdistötilaisuus Urheilutalolla ja illalla viimeiset treenit Suomessa.
KISA-AIKATAULU
EUROOPAN LIITON SIVUT
Tänään on lehdistötilaisuus Urheilutalolla ja illalla viimeiset treenit Suomessa.
KISA-AIKATAULU
EUROOPAN LIITON SIVUT
| Viime viikon kenraalissa oli kiitettävästi yleisöä |
| Kenraali meni hienosti ja alkoi tuntua että kisat lähestyy |
| Ehdimme tehdä keikan myös musavideon kuvauksissa |
| Anna Abreu Right in front of you |
| Treeneistä viime viikolta |
| We are ready for Europeans |
torstai 12. kesäkuuta 2014
Esiintyminen Vermossa
Olimme esiintymässä Vermon raviradan Amerikka-illassa EM-ohjelman pätkillä. Keikka meni mukavasti ja oli hienoa nähdä miten jutut oli helppo lämpätä ja esittää myös asfaltilla, ulkoilmassa ja uudelle yleisölle. Samalla pääsimme testaamaan ohjelman stuntit, pyrtsit ja heitot omissa FT-kisapuvuissa. Viimeksi näitä juttuja on tehty MJ-puvuissa on EM-ohjelmaa eksynyt pari ihan uuttakin juttua ;)
![]() |
| Pyrtsit ja Emman heitto |
![]() |
| Keikalla oli mukana Taneli Gorilloista WF:n uusi valmentaja Henri. Meidän nousijat pääsevät välillä harjoittelemaan myös paristuntteja |
![]() |
| Stretsit Vermossa, huomaa heppa joka pääsi myös kuvaan! |
Tilaa:
Kommentit (Atom)



