torstai 29. toukokuuta 2014

Leppoisaa kesää? Ei tosiaan ;)

Kesä alkoi säiden puolesta jo pari viikkoa sitten. Nyt näyttää jo vähän tutummalta Suomen keliltä ja meidän joukkue on täydessä tohinassa kisojen ja tapahtumien kanssa. 

Kuukauden päästä kisataan Saksassa EM:ssä (28.6). Sitä ennen on liiton mitalikahvit, valmistujaisjuhlia, Summer Cheer cup (jossa kisaa osa joukkueesta ryhmästuntissa), EM-kenraali (16.6) sekä EM-lehdistötilaisuus (24.6) ja tietenkin paljon treenejä ja keikkoja. Lomaan ei nyt ole aikaa ja jaksamiseen tarvitaan paljon unta, lihashuoltoa ja ruokaa.

Välillä aika on niin kortilla että venyttelyn lomassa luetaan kokeisiin :)


Tsemppiä kaikille kesän kisoihin valmistautuville ja terveisiä erityisesti muille Euroopan cheer-maille, että Suomi näyttää jälleen tosi kovatasoiselta!

EM-kisojen jälkeen on luvassa kaivattu loma, toki siihen kuuluu stunttailua ja keikkoja. Elokuussa luvassa on maajoukkueringin leiri ja stuntfest sekä mahdolliset joukkueen täydennyskarsinnat.



tiistai 13. toukokuuta 2014

Kohti EM-kisoja

Nyt kun MM-kilpailut ovat jo takana, on aika suunnata ajatukset kohti kesän EM-kilpailuita. Treenaaminen on aloitettu eilen ja ohjelman kokoaminen onkin tällä viikolla tehtävälistalla.

Jotta joukkue voi keskittyä EM-valmistautumiseen, tarvitsisimme juuri Sinun apuasi. Joukkuemme on päässyt mukaan Hyviä Tekoja -hankeeseen, jossa meidän EM-kilpailumatka tukeminen on yhtenä projektina. Jotta voimme tätä tukea saada, tarvitsisimme meille ääniä. Äänestysaikaa on 30.5. asti ja siihen mennessä toivoisimme, että mahdollisimman moni kävisi äänestämässä meidän projektiamme! Äänestäminen vie vajaan minuutin ja juuri sinun äänesi voi olla se ratkaiseva. Joukkue kiittää jo etukäteen tuestasi! Se on meille tärkeää! <3

Alla vielä linkki projektiimme ja äänestykseen:
Funky Team Wild Flyers kilpacheerleadingin EM-kilpailuihin