Haha, toivottavasti ei
kuitenkaan… Eli lähtöön on enää 6 päivää! Pieni jännitys ja paniikki on
hyvästä, mutta toivotaan, että se pysyy siedettävällä tasolla. Tähän mennessä
treeneissä ollaan pystytty keskittymään tekemiseen, vaikka monen ajatukset
seilailevat jo Atlantin toisella puolella...
Ensimmäinen virallinen
kaikille avoin esiintyminen tapahtui perjantaina, kun Töölön Kisahallilla järjestettiin
lehdistötilaisuus! Ohjelma sujui niin hyvin, että tekemisestä sai nauttia ja
oli huippufiilis! Yleisön lisäksi lisäfiilistä tekemiseen toi tietenkin uudet
kisapuvut. Perjantain esiintymisen jälkeen joukkue oli erittäin tyytyväinen ja
saatiin viettää lauantaina vapaapäivää!
Vapaapäivästä huolimatta,
suurimmalla osalla pyöri varmasti päässä kisaohjelmaan ja MM-matkaan liittyviä ajatuksia…
Monet ovat jo aloittaneet pakkailun ja eilen saatiin vielä pakkauslista, jossa
on muistutus tärkeimmistä asioista mitä pitää muistaa ottaa mukaan!
Passi, alusshortsit, lettinauha,
kaepat, rekvisiitta … KISAPUKU! Saatiin
eilen myös Marican tekemät hienot lettinauhat! J
Nyt pitäisi vielä jaksaa
keskittyä treenaamiseen, jotta ohjelma MM-kisoissa olisi mahdollisimman hyvä.
Treenejä Suomessa on enää 5 ja Orlandossa 4, päiviä kisoihin 11!
Itse ajattelin
valmistautua mahdollisimman monella mielikuvaharjoitteella!
Tänään vielä Salmisaaren
liikuntakeskuksessa Skillz Gymillä sekamaajoukkueen kanssa yhteinen
kenraaliesitys klo. 20.00! Tervetuloa katsomaan miltä meidän MM-ohjelmat
näyttävät! J
-
PK
PS. ICU-kisojen
esiintymisjärjestys on julkaistu! Meidän vuoromme esiintyä on illalla 7.31pm
paikallista aikaa, ja olemme siis sarjamme viimeiset esiintyjät…

