maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen esiintyminen



Sunnuntaina saavuttiin gymille hyvin levänneenä ja intoa täynnä. Tänään esinnyttäisiin ensimmäistä kertaa muillekkin kuin sekamaajoukkueelle ja se varmasti jännitti kaikkia, vaikka kukaan sitä ei välttämättä ääneen sanonut. Heti treenien alussa täyteltiin lippulappusia kohta koittavaa MM-reissua varten ja saatiin upouudet joukkuepaidat! Sunnuntain kisafiilikseen pääsi myös lettinauhojen ja huulipunan kera. Ennen treenien alkua kannustimme vielä sekamaajoukkuetta.

Treenit aloitettiin normaalisti fyysisellä lämmittelyllä sekä ohjelman juttujen läpikäynnillä. Joukkueesta oli tänään paikalla kaikki eli varamiehet pääsivät tekemään heitot ja stuntit samalla tavalla kuin kisajoukkuekin, kolmen kokoonpanon kera. Aika tuntui vierähtävän paljon nopeammin kuin yleensä treeneissä, ehkä esiintymisen odottaminen sai ajan kulumaan siivillä. 
Ennen H-hetkeä, teimme yhden markkeeraus/fiilistelykierroksen, jonka jälkeen Marican nimeämän "jännityskierroksen". Ensimmäinen kierros kaikella näytti todella hyvältä ja energiaa joukkueella riitti ohjelman loppuun asti, ehkä jopa enemmän kuin yleensä! Tämän jälkeen oli vielä viimeiset tuunaukset ennen esiintymistä vanhemmille ja muille läheisille. Pian kokoonnuttiinkin jo maton takaosaan rinkiin ja valmistautumaan yhdessä kierrokseen. 

Joukkueemme yhteinen vahvuus on pitkään ollut yleisön edessä esiintyminen ja siitä energian saaminen. Se nähtiin myös esiintymiskierroksella, sillä tuloksena oli vähennyksetön ohjelma! Kierros lisäsi paljon joukkueen itsevarmuutta ja kisafiilistä. Joukkue sekä valmentajat olivat erittäin tyytyväisiä molempiin kierroksiin, jotka sunnuntaina tehtiin. Tänään jatketaan treenausta vähintään yhtä hyvällä fiiliksellä.

Ja vielä loppuun; 
Tuntuu oikeastaan aika hullulta, että kolmen viikon päästä tähän aikaan me ollaan Floridassa, muutaman päivän päässä jokaisen cheerleaderin unelmasta! Muistan, kun SM-kisojen jälkeen odoteltiin, että liitto varmasti antaa meille edustusoikeuden ja nyt... Kolmen viikon kuluttua me ollaan MM-kisoissa, MM-matolla, edustamassa Suomea. Huikeeta! Fiilis kasvaa joka päivä ja tää kaikki rupeaa tuntumaan jo todelta vaikka ei vielä ole ehkä kunnolla iskenyt se että kohta mennään. Ehkä sitten viimeistään lentokoneessa... Tai Orlandon kentällä... Ehkä kisapaikalla, jos sillonkaan! 

TEEEEAM FINLAND All-Girl HIT YOUR THING!

- Sofka

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Maajoukkueleiri alkoi

Maajoukkueleiri alkoi eilen vierailevan valmentajamme Kennyn johdolla ja joukkue odottikin kovasti treenien alkamista kahden päivän tauon jälkeen. Harjoitusten aikana Kennylle näytettiin että missä vaiheessa ohjelma on. Hyvän palautteen jälkeen muutamaa kohtaan hiottiin ja siistittiin ja saatiin jopa vähän vaikeutusta yhteen kohtaan. Luvassa on lisää leireilyä seuraavan kolmen päivän ajan ja odotamme kovasti miltä ohjelma näyttää viikon lopussa kun lähtöön on kuukausi.

Ohjelma saa lopullisen muotonsa tämän viikon aikana ja harkkamusa tehdään myös valmiiksi kisamusiikiksi. Lisäksi kevättä vauhdittaa ihana auringonpaiste ja uudet treenivarusteet sekä huudon kyltit jotka saapuvat pian painosta.

Harjoituksissa kaikki urheilijat kannustavat toisiaan ja työtä tehdään hikihatussa jaksamisen rajoilla. Usko, tahto ja voima ovat koetuksella, mutta nämä tytöt eivät pienestä valita ja saavat oikeastaan vain lisää energiaa siitä että kaikki yrittää täysillä ja rajoja koetellaan. Varamiehet tekevät joukkueen rinnalla ohjelman osioita kiitettävällä tahdilla ja välissä spottaavat pyrtsit ja taas jatkavat ohjelmaa omalla ryhmällään. Välillä jotkut varalla olevista pääsevät korvaamaan poissaolevia ja eroa alkuperäiseen kokoonpanoon on vaikea edes huomata.

MM-järjestelyt ovat vauhdissa ja kaikki valmistautuvat tahoillaan tuleviin viikkoihin ja huipennukseen joka odottaa meitä Floridassa. Samalla kun MM:iin valmistautuminen on hyvässä mallissa, on alkanut myös EM-reissun järjestelyt!



Maajoukkuelaisen ajatukset täyttyvät kisa-asioista


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hot Yoga


On kuuma, ilma on kosteaa ja hiki virtaa. Melkein kuin olisimme jo Floridassa, mutta kyseessä on englanninkielellä ohjattu hot bikram-jooga…

Eilen, lauantaina, vietettiin siis kauan odotettua jengi-päivää!

Kävimme joogaamassa Helsingin keskustassa, Bikramyoga.fi paikassa. Ohjaajanamme toimi asiansa osaava Taneli Rantala, joka otti niin ensikertalaiset kuin joogakonkarit hyvin vastaan. Tässä linkki hänen Facebook sivuille: https://www.facebook.com/yogitaneli
Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos edes vähän kiinnostaa! 


Alun kikattelun ja jännityksen jälkeen, suurin osa pääsi oikeanlaiseen mielentilaan ja Floraa lainaten  olo oli ihan kuin olisi jossain ”transsissa”. Sofian mukaan ohjaajamme oli oikea ”joogaguru” ja kaikki olivat tyytyväisiä 90 minuutin harjoitukseen. Joogassa oltiin pukeuduttu ryhmittäin teemojen mukaan ja joukossa oli mm. helinäkeijuja, armeija-tyttöjä ja TV:stä tuttuja Jersey Shore-hahmoja. 


Tässä hiukan urheilijoiden mietteitä: 

Ihanku ois ollu uimassa pitkään ku väsytti niin paljon ja tuli kova nälkä sen jälkeen, ja mut ainaki yllätti se kuinka paljon raskaampaa se oli ku kuvittelin koska sen huomas vast jälkikäteen !” – Nina
Se oli rentouttavaa ja tosi kiva kokemus!” – Minea
mun mielestä vaikka ei ehkä sillä hetkellä tajunnut sitä niin se oli tosi rentouttavaa. Ainakin se fiilis jälkeenpäin” – Minette

Meidän mielestä jooga oli erilainen kokemus ja Emmi ainakin jäi koukkuun, ehkäpä saan hänestä viikoittaisen joogakumppanin. 

Joogan jälkeinen rentous huomattiin myös myöhemmin Sofkalla, kun jatkoimme jengi-päivää rauhallisin merkein. Tavanomainen sekoilu ja häröily jäi vähemmälle, kun pistimme viisaat päämme yhteen tietovisailun parissa. Voittajajoukkueeksi selviytyi Iida, Sofka, Marica ja Heini – Onneksi olkoon! 

Illan aikana fiilisteltiin myös tulevaa MM-matkaa Floridaan! Nyt alkaa jo pikkuhiljaa hyvällä tavalla jännittämään kun lähtöön on enää kuusi (6!) viikkoa!! JEE!

terkuin, PK ja Emmi R.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Ruusuilla tanssimista?


Jokainen cheerleaderi ja hänen läheisensä tietää, että valmistautuminen kilpailuihin on rankkaa. Jokainen urheilija tietää, miltä tuntuu, kun kilpailuohjelmaa aletaan kasaamaan kokonaisuudeksi. Uusia taitoja on harjoiteltu ahkerasti, vanhoja hiottu paremmiksi, opeteltu tekemään juttuja uuden parin tai ryhmän kanssa ja tämä kaikki on saavuttanut pisteen, jossa ne menevät ainakin jotenkuten – kun ne tehdään yksittäin tai lyhyemmissä pätkissä. 

Tämän jälkeen kisaohjelman tekemisessä alkaa vaihe, jossa jutut pitäisikin saada tehtyä kokonaiseen kisaohjelmaan ja vielä onnistuneesti. Tämä vaihe on yleensä niin urheilijan kuin valmentajankin näkökulmasta kauden rankin vaihe. Silloin urheilijana tuntuu, että mikään ei onnistu ja epäonnistumiset turhauttavat. Treenien jäljiltä ovat lihakset kipeinä, mustelmia ja kolhuja kroppa täynnä ja illalla sänkyyn kaatuessa toivoo, että yö olisi normaalia pidempi ennen seuraavaa aamua ja töitä tai koulua ja taas seuraavia treenejä.

Valmentajana joutuu miettimään ja arvioimaan vaikeita asioita sekä ohjelmasta että urheilijoiden tekemisestä: onko ohjelma liian vaikea joukkueelle, onko kisajoukkue valittu oikein vai tekisikö joku varalla olevista jonkun paikkoja onnistuneemmin, millainen on urheilijoiden jaksamistaso, onko turvallista tehdä näin paljon toistoja, milloin lepopäivä tai kevyemmät treenit ovat tarpeen jne.

Nämä kaikki pätevät niin harrastekisoihin kuin arvokisoihinkin. Kuitenkin, mitä korkeammalle tasolle mennään, samalla myös tekniikoiden vaikeustaso nousee yhdessä odotusten ja vaatimusten kanssa. Näiden myötä myös urheilijoilta vaaditaan parempaa fysiikkaa, hioutuneempaa tekniikkaa ja unohtamatta myöskään psyykkisen valmistautumisen tärkeyttä tai sosiaalisia taitoja joukkueen sisällä. Valmentajien haastavana tehtävänä on toimia luotsiveneinä tämän kaiken läpi.

Henkilökohtaisesti tähän asti kulunut kevät on ollut poikkeuksellisen vaativa; aina ei ole ollut helppo luovia erilaisten roolien ja vastuiden keskellä ja kahden maajoukkueen välillä. Erilaisia asioita kun luonnollisesti odotetaan maajoukkueurheilijalta ja maajoukkuevalmentajalta. 

MM-valmistautuminen ei siis todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Se on rankkaa ja välillä uuvuttavaa ja turhauttavaa puurtamista, joka vie lähes kaiken vapaa-ajan. Siltikin se on todella palkitsevaa ja ehdottomasti kaiken sen työn arvoista. Ensimmäisen palkinnon saa sekä urheilijana että valmentajana, kun taidot alkavat menemään ohjelmaan ja kokonaisuus alkaa näyttää pikku hiljaa siltä miltä pitääkin. Hienointa on tietenkin se, että on ylipäätään ansainnut tilaisuuden ja mahdollisuuden päästä edustamaan Suomea maailmalle – se kun ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.


Siksi tämä kirjoitus on kaikille suomalaisille urheilijoille ja valmentajille suunnattu - etenkin kaikille Suomen maajoukkueiden urheilijoille ja valmentajille – jaksetaan kannustaa ja tukea toisiamme, kun on rankkaa! 
Together we can!
#KeepUpTheGoodWork
#WorkIsWorthIt
#MemberOfBigBlueNation


- Marica

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Urheilijaesittelyssä Minette, Noora, Krista, Regina, Gaelle ja Emmi (pohjat/nostajat ryhmä 3)


Minette (1991)
Lajitausta:
Aloitin vuonna 2002 katsottuani "Bring it on" elokuvan. Aloittelijajoukkueesta siirryin Gibboineihin jossa tapasin nykyisen joukkuetoverini PK:n. (Olemme siis harrastaneet jo pitkään yhdessä!) Sieltä siirryin A1- joukkueeseen, Twisting Sparkles. Vuonna 2006 pääsin WIld Flyerseihin (vanhus??!!) jossa kisasin SM 2007. SM-kisojen jälkeen karsin Gorillaz joukkueeseen jossa harrastin MM 2012 asti. Elokuu 2012 - syyskuu 2013 asuin Houstonissa ja pidin samalla taukoa cheeristä. Kaipasin kuitenkin tätä mahtavaa lajia joten kun muutin takaisin Suomeen oli pakko päästä taas treenaamaan. Halusin uusia haasteita joten päätin karsia pohjaksi Wild Flyerseihin.
 
Hienoin saavutus lajin parissa:
- Hienoin saavutukseni on SM 2014 voitto WF:n kanssa. Hienoja saavutuksia oli kyllä myös Gorillojen kanssa paljon mutta jotenkin SM 2014 oli niin siisti juttu!  
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
- Vahvin osa-alueeni on pyrtsit ja akro. Vahvuuteni on etten luovuta vaan annan aina kaikkeni.  
Parasta WF:ssä: 
-  Parasta WF:issä on nöyryys. Me treenaamme täysillä ja haluamme koko ajan kehittyä.

Noora (1995)
Lajitausta:
Olen harrastanu 5,5 vuotta (Tamarins, Bonobos, Baboons, Surprise, Ice, Silverbacks ja WF)
Hienoin saavutus lajin parissa:
- WF:ien kanssa SM 2014 kulta ja SMK 2013 kulta  
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
- Akrobatia  
Parasta WF:ssä: 
-  Joukkuehenki ja se että kaikki ovat valmiita tekemään töitä yhteisten tavoitteiden eteen.

PK (1992)
Lajitausta:
Aloitin cheerleadingin vuonna 2002 Mini-Monkeyseissa. Sen jälkeen siirrryin A2-junioreihin, Gibboneihin, jossa tapasin superin Minetten! :) Hänen kanssaan jatkoimme matkaamme Twisting Sparklesien (A1-junnut) kautta Wild Flyersiin, jossa itse olen pysytellyt syksystä 2006. Loukkaantumisten takia olen joutunut pitämään pari taukoa, mutta palannut aina entistäkin energisempänä takaisin treeneihin!

Hienoin saavutus lajin parissa:
- Hienoimmat saavutukset joukkueen kanssa ovat olleet WFien SM-pronssi 2011,  sekä tietenkin SM-kulta 2014. Omien uusien taitojen oppiminen on myös aina palkitsevaa! Sen lisäksi olen ylpeä ja kiitollinen myös siitä, että minut valittiin yhdessä Emmi R:än ja Minetten kanssa kapteeneiksi kaudelle 2014!  
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
- Vahvuuteni tällä hetkellä on monipuolisuus ja treenimotivaatio! Vaikka osa jutuista tuntuisi raskaalta ja välillä on huono fiilis, niin siitä tulee sellainen ”boosti” että haluaa treenata lisää! Lempi osa-alue on paikaltaan-akro ja pyramidit.  
Parasta WF:ssä: 
- WF:ssä parasta on nöyrä asenne, yhteishenki ja meininki! Flyers Family!

Regina (1995)
Lajitausta:
Vuoden alussa täyteen tuli 8. vuosi lajin parissa. Aiempia joukkueita ovat Mini-Gibbons, Surprise, Wild Sparkles ja vuodesta 2011 lähtien Wild Flyers.
 
Hienoin saavutus lajin parissa:
- SM kulta 2014 on varmasti saavutus, jonka tulen muistamaan aina !
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
- Stuntit ja pyrtsit
Parasta WF:ssä: 
- WF:issä on parasta ehdottomasti ihmiset. Kaikki ovat joukkueessa erilaisia ja yhdessä muodostamme yhden suuren ja hullun perheen. Tiedän, että voin luottaa joukkueeseeni aina, oli sitten rankin tai paras päivä ikinä, nämä tytöt ovat tukena ja jakavat sen kanssani. WF on vienyt sydämeni!

Gaga (1994)
Lajitausta:
Harrastanut 9 vuotta.

Edelliset joukkueet:
Vervetit
Mini Monkeys
Twisting/Wild Sparkles
Wild Flyers

Hienoin saavutus lajin parissa:
- Kun saa edustaa suomea MM-kisoissa ja kaikki mitalisijoitukset varsinkin 2014 SM kulta ! Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
Pyrtsit  
Parasta WF:ssä: 
-  Hyvä joukkuehenki ja ihanat valmentajat!

Emmi V (1994)
Lajitausta:
Olenn harrastanut nyt 7 vuotta; Bonobos 2008-09, Surprise 2009-10, Wild Flyers 2010-
Hienoin saavutus lajin parissa:
-  Suomen mestaruus 2014 ja sen myötä mahdollisuus edustaa Suomea MM-kisoissa Orlandossa.
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
-  Pyramidit ja heitot
Parasta WF:ssä: 
- Ystävät, yhteiset tavoitteet/unelmat!

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Urheilijaesittelyssä Sofia, Milla, Jenny ja Iina (takarit ryhmä 2)


Sofia (1995)
Lajitausta:
Olen harrastanut nyt n. 8 vuotta ja ollut kaikissa näissä joukkueissa;
Mini-Gibbons
Mini-Monkeys
Surprise
Twisting Sparkles / Wild Sparkles
Wild Flyers
sekä pienryhmissä Shining Sparkles & Sparkles
 
Hienoin saavutus lajin parissa:
- Hienoin saavutukseni on SM-kulta 2011 & 2014 ja maajoukkueeseen pääsy!
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
- vahvimmat osa-alueet on stuntit ja heitot  
Parasta WF:ssä: 
- Parasta WF:ssä on se, kuinka kaikki kannustaa ja tukee toinen toistaan päivästä huolimatta. Tämä joukkue on kuin perhe ja jokaisella on 37 siskoa! Myös WF:ien kunnianhimo ja tahto onnistua on aika mieletön :)

Milla (1995)
Lajitausta: Olen harrastanut Funky Teamissa nyt 6 vuotta ja siitä ajasta oon ollut jo 3 vuotta WF:issä  
Hienoin saavutus lajin parissa:
Hienoimpiin saavutuksiin kuuluu ryhmästuntin kanssa SM kulta 2011 ja EM edustus. Hienoin on kuitenkin ehdottomasti pääsarjan voitto tänä vuonna!
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista: 
- Olen aika tasainen kaikilla osa-alueilla enkä nostaisi mitään tiettyä taitoa niistä vahvuudeksi. Vahvuus urheilijana on se, että pystyn tekemään kaikkia stunttipaikkoja ja MM-ohjelmassakin tulen tekemään nousijaa, pohjaa sekä takamiestä.  
Parasta WF:ssä: 
- Parasta WF:issä on varmaankin avoimuus, jonka huomaa kyllä sitten kun kuuluu meihin... Ja se että jokaiselle persoonalle löytyy oma paikkansa meidän sekalaisesta perheestä :D


Jenny (1995)  
Lajitausta:  Mulla alkoi nyt 7 vuosi lajin parissa. 
Joukkueet joissa olen ollut:
Tamarins
Baboons
Surprise
Ice
nyt meneillään jo 4 vuosi WF:ssä.  
Hienoin saavutus lajin parissa: 
- Hienoin saavutus on Suomen mestaruus 2014 !
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista: 
- Vahvuuksia on hypyt ja stuntit.
Parasta WF:ssä: 
- Parasta WF:ssä on joukkuehenki, parhaat ystävät ja hyvät valmentajat :)

Iina (1996)  
Lajitausta: Olen harrastanu nyt 7 vuotta 
Edelliset joukkueet:
Mini Galagos
Mini Monkeys
Surprise
Wild Sparkles
Silverbacks
Wild Flyers
Sekä ryhmästunt Desire
 
Hienoin saavutus lajin parissa: 
- Ehdottomasti Suomen mestaruus 2014 ja SMK 2013 oli kans ihan mukava yllätys
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista: 
- Stuntit, iso kiitos tästä kuuluu ryhmästuntille  
Parasta WF:ssä: 
- Yhteishenki, treeneihin on aina nii ihana tulla kun saa olla ihan oma ittensä. Vaikka se hieman hassulta kuulostaa niin WF on minulle kuin toinen perhe!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Urheilijaesittelyssä Mira, Inca, Senja, Hilla ja Anniina (nousijat ryhmä 2)


Mira (1998) Lajitausta: Olen harrastanut noin 4,5 vuotta
Joukkueet joissa olen ollut:
Mini Vervetit
Bonobos
Surprise
Wild Sparkles
Wild Flyers

Hienoin saavutus lajin parissa:
-  Pääsy WF:iin !  
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
-  Stuntit
Parasta WF:ssä:
-  Parasta WF:ssä on yhteishenki ja kun kaikki kannustavat toisiaan :)

Inca (1998)  
Lajitausta: Olen harrastanut aina FT:ssä vuodesta 2011 asti
Tamarins/Chimps/bonobos
Surprise
Wild sparkles
Wild flyers
 
Hienoin saavutus lajin parissa:
-  Se kun pääsin WF:iin  
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
- Akro  
Parasta WF:ssä:
-  Yhteishenki ja hyvät valmentajat (:

Senja (1991)  
Lajitausta: Olin vuodet 2005-2011 Golden Spiritissä, josta vaihdoin vuonna 2011 Funky Teamiin.  
Hienoin saavutus lajin parissa:
-  Hienoimmat ja mieleenpainuvimmat saavutukset on SM 2012 pronssi ryhmästuntissa ja 2014 Suomenmestaruus WF:ssä.
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
- Lajin osa-alueista parhaimmillani olen pyrtseissä ja stunteissa. Vahvuuteni on kokemus joka on tullut vuosien mittaan.
 Parasta WF:ssä:

-  Parasta WF:ssä on ihanat, mahtavat ja vähän (hyvällä tavalla) hullut tytöt, joukkuehenki, nöyryys ja se yhteinen halu kehittyä ja treenata täysillä tavoitteiden saavuttamiseksi!

Hilla (1996)
Lajitausta: Nyt olen harrastanut vähän yli 4 vuotta. NL:ssä harrastin noin kolme vuotta cheeriä ja 1,5 vuotta cheer-tanssia ennen kuin muutin Helsinkiin.
Edellisiä joukkueita on ollut:
2010-2011 NL Crystals
2011-2012 NL Pearls ja Junior Dance
2012-2013 NL Diamonds
2013-2014 Gorillaz
2014-> Wild flyers

Hienoin saavutus lajin parissa:
-  Hienoin saavutus oli EM-kulta tanssissa 2012 !
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
-  Oma vahvuuteni on akro  
Parasta WF:ssä:
-  Parasta WF:ssä on että kaikki otettiin tosi hyvin mukaan kun tuli!

Anniina (Ansku) (1994)
Lajitausta: Olen harrastanut 8 vuotta.
Golden Spirit 2006-2011

FT Wild Flyers 2011-2014  
Hienoin saavutus lajin parissa:
-  Hienoimpia saavutuksia junnuissa SM ja EM kulta, sennuissa pienryhmien SM pronssi 2012 ja tietty WF:n kaa suomenmestaruus 2014!
Oma vahvuuteni lajin osa-alueista:
-  Oma vahvuuteni on pyrtsit
Parasta WF:ssä:
-  Parasta WF:ssä joukkuehenki ja kaikki hullut ja ihanat ihmiset !